PALVELUMME

Tarjoamme palveluita sosiaalihuollon ja lastensuojelun tarpeisiin.
Tavoitteenamme on lisätä asiakkaiden
tunnetaito-osaamista ja oman itsen ymmärrystä,
jotta jokainen voisi löytää omannäköisen ja itselle parhaiten
sopivan taipaleensa!

PIENRYHMÄKOTITOIMINTA

Lohjalla sijaitsevassa Pienryhmäkoti Vappulassa on paikkoja seitsemälle 1-17-vuotiaalle lapselle. Suurella ikäskaalalla haluamme taata sisaruksille mahdollisuuden asua meillä yhdessä.

Meillä eletään kodinomaista arkea, jossa tunnetaidot ovat keskeisessä asemassa. Meillä lapset saavat olla vihaisia, surullisia, iloisia ja kuplivia. He saavat olla leikkisiä, vetäytyviä ja näkyviä, kaikkine tunteineen. Tärkeää tunteiden ilmaisussa on niin hallitseminen kuin niiden kanssa pärjääminen, jota pyrimme harjoittelemaan ja oppimaan joka päivä lisää.

Tavoittelemme, että lapsen ja erityisesti omaohjaajan välille syntyy niin suuri luottamus, että lapsi uskaltaa tuoda todelliset tunteensa ja ajatuksensa esiin kasvaen omaksi vahvaksi itsekseen. 

Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!

Yhteyshenkilö: Elina Nousiainen


AMMATILLINEN TUKIHENKILÖTOIMINTA

Ammatillinen tukihenkilötoiminta auttaa tilanteissa, joissa asiakas tarvitsee omien voimavarojensa riittämisen tueksi säännöllistä ohjausta ja neuvontaa. Toiminta toteutetaan asiakkaan omassa elinympäristössä, voimavaroja ja mahdollisuuksia etsien. Myös asiakkaan verkostot otetaan huomioon työskentelyn onnistumisen mahdollistajina. 

Toivomme asiakkaille rohkeutta olla ja seurata omaa tietään elämänlaadun kehittämisessä, elämän haasteista huolimatta.

Voimme aloittaa uusia tukihenkilötoiminnan taipaleita Uudellamaalla!

Yhteyshenkilö: Kirsi Rantala


JÄLKIHUOLTO

Jälkihuoltopalvelumme ovat tarkoitettu 18-25-vuotiaille nuorille. Pienryhmäkodissamme asuneet nuoret voivat siirtyä jälkihuollon palveluidemme piiriin sijaishuollon tai pitkän avohuollon sijoituksen päättymisen jälkeen. Palvelumme on kuitenkin tarkoitettu kaikille jälkihuoltoa tarvitseville nuorille Uudellamaalla.

Nuoren kanssa työskentelemme tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti.  Jälkihuollon tarkoituksena on tukea nuorta suuressa elämänmuutoksessa kohti itsenäistä elämää.  Kuljemme rinnalla auttaen nuorta oman arjen haasteiden selättämisessä.

Voimme aloittaa muutaman nuoren kanssa yhteisen taipaleen kohti itsenäisempää aikuisuutta!

Yhteyshenkilö: Marianne Piltti


Kaipaatko lisätietoja palveluistamme?


SOSIAALIPALVELUT OMATAIVAL
Y-TUNNUS 3140971-4

%d bloggaajaa tykkää tästä: